Asuntokohtainen ilmanvaihto perustuu jokaiseen asuntoon erikseen asennettavaan ilmastointilaitteeseen, joka on varustettu lämmöntalteenotto-ominaisuudella. Ilmanvaihdon tarvitsema tuloilma otetaan rakennuksen ulkoseinältä ja poisto- eli jäteilma puolestaan johdetaan putkistoilla ylös katolle. Ilmanvaihtokoneen sijoituspaikaksi valitaan tila, jossa koneen aiheuttamat äänet eivät haittaa asumisen laatua. Yleensä sijoituspaikkana on kylpyhuone tai WC-tilat. Toisinaan sijoituspaikka voi olla vaatehuoneessa, jos sen ääni ei sieltä kuulu muualle asuntoon. Itse koneessa on toimintoina ilman suodatus ja lämpötalteenotto, sekä puhallus ja jälkilämmitys. Kone vaatii aina myös äänenvaimennuksen. Laitteen käsittelemä ilma johdetaan eri tiloihin huoneistossa, yleensä makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen, ja vastaavasti poistoilma imetään keittiöstä ja märkätiloista. Suurissa huoneistoissa tai poikkeuksellisia rakenteita omaavissa asunnoissa voidaan asuntokohtaisella ilmanvaihtojärjestelmällä saavuutta täysin tilaan sovitettu ilmanvaihto. Jos laitteen lämmöntalteenotto on riittävän tehokas, ei erillistä sisäilman lämmitysyksikköä tarvita.
Ilmanvaihtojärjestelmän osat
Laitteisto, joka huolehtii ainoastaan yhden huoneiston ilmanvaihdosta, on luonnollisesti pienikokoinen verrattuna keskitettyjen järjestelmien järeisiin koneisiin. Puhaltimille ei ole erityisiä vaatimuksia, mutta rakennustekniset olosuhteet voivat vaikuttaa laitteen valintaan. Laitteen tulee pystyä toteuttamaan seuraavat toimenpiteet:
- Laitteisto tuottaa huoneistoon ilmavirran, joka pitää ilmanlaadun hyvänä kaikissa huoneissa ja tarjoaa tarvittaessa 30 % lisävoimaa ilmavirtaan mahdollistaen tehokkaan sisäilman puhdistukseen.
- Tehostustoiminto ei saa aiheuttaa voimakasta lisä-ääntä, vaan sitä on pystyttävä käyttämään yöaikaan.
- Puhaltimen teho on oltava riittävä siirtämään poistoilma katolle niin, että asunnossa säilyy miellyttävä sisäilma ja haluttu alipaine.
Alipaine säilyy asuntokohtaisissa ilmanvaihtojärjestelmissä lähes vakiona laitteen tehosäädöistä riippumatta. Laitteen säädöt ovat yksinkertaisemmat kuin keskitetyissä järjestelmissä ja siksi tulo- ja poistoilman voimakkuudet pysyvät aina samassa suhteessa. Tärkeimpiä osia huoneistokohtaisessa ilmastointilaitteessa ovat äänenvaimentimet. Sekä poisto- että tuloilmakanavassa on oltava laadukkaat ja yhteensopivat ääntä vaimentavat elementit, jotka voivat olla jopa metrin pituisia.
Varsinaiset putkistot eli kanavat suunnitellaan niin, että keittiö saa oman poistoilmahaaran, jota voidaan käyttää tehostetulla säädöllä hajujen poistamiseksi. Yleisesti on asumismukavuutta edistävä asia, että kanavat saadaan piilotettua huoneiston rakenteisiin. Mikäli tämä ei ole mahdollista, käytetään kotelointia, jossa putket kulkevat sisustukseen sopivassa kotelossa huoneiston katossa. Kanavat tehdään aina lämpö- ja kosteuseristettyinä, jotta vältytään mahdollisilta kondenssiveden aiheuttamilta kosteusvaurioilta. Huoneistokohtaisen ilmanvaihtolaitteen säätöjen yksinkertaisuus tarkoittaa myös sitä, että erillisiä säätöpeltejä, joita käytetään keskitetyissä järjestelmissä, ei tarvita. Kanavien pituuksien ollessa lyhyehköjä, voidaan nuohous tehdä suoraan venttiileistä, eikä erillisiä puhdistusluukkuja tarvitse asentaa.
Ulkoilma otetaan laitteelle viileimmältä julkisivulta välttäen sellaisia paikkoja, joissa ulkoilmaan voisi sekoittua esimerkiksi liikenteen, parvekkeen tai pölyävän hiekkakentän epäpuhtauksia. Säleiköllä ja verkolla voidaan estää roskien ja pieneläinten tunkeutuminen ilmanvaihtokanavaan. Ulkoaukon kohdalla kanavaan tehdään aina pieni levennys takaamaan riittävä virtausnopeus. Poistoilma puolestaan viedään katolle ja se vaatii aina lämpö- ja kosteuseristeet ilmastointiputkien ympärille. Katolle saapuvat huoneistojen poistoilmaputket kootaan yhteen paikkaan, jotta katon lävistyksien määrä saadaan pidettyä madollisimman vähäisenä.